.

.

torstai 14. elokuuta 2014

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Myös ilman rahaa saa ja halvallakin hevosella pääsee, jos on näppärä käsistään. Todisteena tästä on meidän Aatu, joka juoksee ensi keskiviikkona Derby-karsinnoissa Helsingissä. Eipä ole miljoonia käytetty siihen kantturaan. Vain aikaa, viitseliäisyyttä, verta, hikeä, kyyneleitä ja vähän taitoa.

Ja sitten. Esittelen tässä nyt käsityöuutuuksiani, kuten olen ruukannut tehdä. Olen opiskelija, eikä minulla ole kasoittain rahaa tai mammonaa. Ei minulla ole varaa Marimekon tietokonepussiin, jota olen jo pitkään himoinnut. Niinpä tein sen itse! Hinnaksi tuli 1€. Löysin kirpparilta törkeän ruman telttamaisen Marimekon hameen, jonka leikkasin paloiksi ja ompelin juuri oikean kokoisen pussukan tietokoneelleni. Eteen tein taskun, jossa voi säilyttää hiirtä, laturia ja muistitikkuja.


 

Lisäksi olen tuunaillut makuuhuonettani hieman. Olen aina haaveillut sängynpäädystä, jota vasten voi nojailla kirjaa lukiessa. Kaupoissa ja netissä myytävät sängynpäädyt ovat neutraaleja ja yksivärisiä  tylsimyksiä, ja hintakin näyttää lähes poikkeuksetta kolmenumeroista lukua. Niinpä marssin rautakauppaan ja pyysin saada palan paksua styroformia. Noutopihan mies nauroi minulle, mutta sain palani. Sen jälkeen kävin valitsemassa kangaskaupasta kivan retrokankaan, jonka sitten niittasin niittipyssyllä palan nurjalle puolelle kiinni. Styroform on kestävää, mutta silti kevyttä ja pehmeää materiaalia, ja se pysyy paikoillaan ihan ilman seinään kiinnitystä. Nyt on mukava nojailla ja lueskella kirjoja! Kangasta voi vaihtaa helposti aina halutessaan. Hintaa tälle sängynpäädylle tuli vajaat 20€. Makuhuoneeni on monen mielestä varmaan aika lapsellisen näköinen pastellisävyineen. Juuri hattaralinnan näköisen siitä halusinkin, koska haluan nähdä unia My Little Ponyista, muumeista ja halinalleista. Ja juuri sellaisia unia siellä useimmiten näkeekin!

 

Olen myös ommellut tilkkutyynyjä kangastilkuista. Ja kesätyynyjä. Ja pipoja, tunikoita, tuubihuiveja. Pussukoita. Niin, ja rakkaan edesmenneen mammani nypläämiä pitsejä olen ommellut kiinni uusiin ostamiini pyyhkeisiin.





lauantai 9. elokuuta 2014

Viimeinen kesä

"Koffin puisto pikkuhiljaa
tyhjenee, mut meillä ei oo
pienintäkään aikomusta mennä vielä nukkumaan
Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Me ollaan aivan fiiliksissä
Leevi & the Leavingistä
Patterit on loppu, mutta saamme vielä kuulla,
että räntää ja rakeista verta rakkain, vielä sataa rakkain

Me elämme viimeistä kesää
elämme viimeistä kesää
Mä en ole sinun etkä
sinä ole minun mutta,
jos katsot ihan tarkkaan Hietalahden rantaan
tuo risteilijä on valmis kohta

Minun pääni sinun sylissäsi
On kaikki sinun sylissäsi
Kuuntelen sun hengitystä
missähän me ollaan 64-vuotiaina
täälläkö ollaan silloinkin?"


Hyvät ystävät. Haluaisin kertoa kesästäni. Se on ollut elämistäni kahdestakymmenestäkolmesta kesästä parhain. Kenties suurin syy sen parhauteen on ollut se, ettei minun ole tarvinnut käyttää itseäni, voimiani ja kaikkea aikaani työntekoon. Olen saanut etsiä seikkailuja, ihmisiä ja itseäni. Olla vain, ihan rauhassa. Valvoa aamuyöhön ja nukkua seuraavana aamuna ilman herätyskellon herätystä. En tiedä olisinko jaksanut, jos olisin ollut koko kesän töissä, kuten aina aiempina vuosina. Opiskelin ahkerasti ja tein töitä koko viime lukukauden, olin ihan hukassa kaiken sen kiireen ja suorittamisen keskellä. Nyt on Ainon mieli taas kasassa. Hih, Ainomieli. Nyt tuntuu siltä, että jaksaa taas sukeltaa syksyn ja talven synkkään harmauteen, olla ahkera, ponnistella kohti unelmaa ja päämäärää.

Ei kesä toki vielä ohi ole, onhan vasta elokuun alku. Oikeastaan elokuu on yksi suosikkikuukausistani. Pidän pimeistä lämpimistä öistä ja kirpeistä alkusyksyn aamuista ja lämpimän värisestä auringonpaisteesta. Siitä, kun koulu alkaa. Lapsena parasta oli, kun sai uuden penaalin tai koulurepun. Nyt parasta on syksyn opiskelijabileet.

Juuri nyt istun yhden lempiravintolani Tuban terassilla kuunnellen sadetta ja kaunista ranskaa puhuvaa naista. Pidän Tubasta, koska Tuba pitää retrosta, värien ja kalusteiden sekamelskasta ja lähiruoasta. Päätin kirjoittaa kesäni parhaista jutuista, koska juuri nyt vallitsee syksyfiilis. Ikään kuin kesä olisi jo ohi, vaikkei oikeasti ole. Syksy tuoksuu nyt ensimmäisen kerran.


Parasta kesässä oli reissut Lappiin, Pyhäjärvelle ja Ylihärmään. Lapin upeudesta kerroinkin jo, mutta kyllä Pyhäjärven järvimaisemissakin vain on sitä jotain. Kotitalo, mökki, järvi, sukujuhlat, perhe, juhannus, ystävä, AIKAA. Siinä on sitä jotain.

Myös Ylihärmän lakeudet ovat minulle hyvin rakkaita lapsuuden maisemia. Ja ne maailman kummallisimmat kilometrejä jatkuvat hiekkamontut outoine hylättyine rakennuksineen. Ne montut ovat toden totta niin kummallisia, että ne on melkein nähtävä että niiden koon voi käsittää. Siellä vallitsee aivan outo ja mystinen, hieman pelottava tunnelma. Hiekkaa vain jatkuu ja jatkuu silmän kantamattomiin, aivan kuin autiomaassa. Lapsuudessani montut olivat pelkkää hiekkaa, mutta nykyään siellä kasvaa myös kitukasvuisia mäntyjä. Siellä täällä on mitä kummallisimpia hylättyjä rakennuksia. Kuulemani mukaan montut on kaivettu 1800-luvun lopussa, hiekkaa on ilmeisesti käytetty Härmän tiilitehtaan raaka-aineena. Montuilla on kuulemma myös pidetty vankileirejä sodan aikana.

Outo rakennus montun pohjalla.

Noitia?

Hippejä?

Natseja?

Valtavan kokoinen vanha hylätty, myös vankileirinä toiminut perunavarasto keskellä "erämaata".

Erään montun reuna.

Tällaista "erämaata" jatkuu kilometri tolkulla.

Se vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu....


Jos siis tykkää oudoista ja aavemaisista paikoista, suosittelen Härmän hiekkamonttuja.


Se oli lyhennetty tarina kesästäni. Olen ruskeampi kuin ikinä. Olen ehtinyt olla ulkona ja nauttia auringosta. Jos joku miettii, miten tämä yli kuukauden kesäloma oli minulle taloudellisesti mahdollinen, voin vastata että Kela sponsoroi. Otin kesäopintoja ja nostin opintotukia kesäkuukausilta. Olen tässä kirjoitellut esseetä aiheesta "Viestintä yhteiskunnallisena ilmiönä", valmistunut yrttineuvojaksi ja miettinyt kestävän kehityksen asioita. Voin kertoa, että paljon kivempaa kuin työnteko.

Tässä vielä loppuun kappale, joka kertoo viimeisestä kesästä. Toivon, ettei tämä ollut viimeinen. Onneksi kuitenkin sain elää sen niin kuin se olisi.



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kesäseikkailu

Lähdin kesäseikkailulle rohkean ystäväni Tuutikin kanssa. Lappiin. Olemme kummatkin täysin hullaantuneita tästä kauneudesta, keskiyön auringosta ja luonnosta. Täällä on ihmisen hyvä olla!


On viimeinen ilta Lapissa tältä erää, tunnelmat ovat hiukan haikeat. Tänne on päästävä takaisin. En voi käsittää ihmisiä, jotka haaveilevat etelän tungoksesta, lähiöistä ja tulitikkulaatikoissa asumisesta. Oletteko käyneet täällä?



Pyhätunturi
On jokseenkin hämmentävää, kun kolmelta yökalasta tullessa ja yöpala syödessä paistaa aurinko ikkunasta sisään.

Keskiyön aurinko



Jänkäkoira, kanoottiretken saalis

Pyhätunturi

"Ihana!"

Tuutikki keskiyön kanoottiretkellä

Urhea matkakumppani

Pyhä

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Metsän herkut

Olen vallan innostunut villiyrteistä yrttineuvojakoulutuksen seurauksena. Jos maailma kohtaa kriisin ja ruoka loppuu, kannattaa olla minun kamuni. Koska nyt minä tiedän mitä kaikkea metsästä voi pistää poskeensa! Ruoka on kallista ja usein aikamoista lisäainesontaa, miksemme siis hyödyntäisi kaikkea sitä hyvää, mitä metsä meille tarjoaa? Miksi syödä rautatabletteja, vitamiineja ja potenssilääkkeitä, kun pihat ja metsät on täynnä esimerkiksi nokkosta, ilmaista nokkosta, hyvää nokkosta! Yrttineuvojakurssilla opettelimme aikalailla kaiken villiyrteistä, niiden näköislajeista ja myrkkykasveista. Opettelimme myös poimimaan, käsittelemään ja valmistamaan villiyrttiruokia ja -tuotteita. Minulla on myös pätevyys tästä lähin kouluttaa yrttipoimijoita ja pitää kursseja, joten ei muuta kuin ilmoittautumaan! (Niin, siis omalla vastuulla. En voi sille mitään, jos joku pistää vahingossa suuhunsa esimerkiksi myrkkykeison. Tai konnanmarjan.)

Kokeilin tänään valmistaa nokkospestoa. Siitä tuli aika hyvää. Sitä voi käyttää ruokien lisukkeena, levitteenä tai dippinä. Nokkosessahan on rautaa kolme kertaa pinaattia enemmän. Siinä on myös valtavasti vitamiineja ja muita terveellisiä juttuja. Nokkoset voi myös pakastaa, ja tehdä niistä vaikka minkälaisia ruokia. Itselläni olisi mielessä tehdä ainakin nokkoskeittoa, -pastaa, -lettuja ja -sämpylöitä. Keräsin tänään valtavan kasan nokkosta, keitin niitä hiukan ja laitoin pakkaseen talven varalle. Nyt olen ainakin varma siitä, ettei puhti ja rauta lopu talvellakaan. Jos alkaa väsyttää ja uuvuttaa, vetäisen vähän nokkosta nassuun. Rautatabletit ja muut höpöhöpöt jääköön kaupan hyllylle.

Ja hei, kuulin myös eräältä kurssillani olleelta vanhemmalta naishenkilöltä, että nokkonen lisää mieskuntoa. Huomattavasti.





 
 




Toinen vekkuli metsänherkku on kuusenkerkät. Niitä löytyy kuusien oksilta näin alkukesästä. Ne ovat aivan mainion makuisia, ja sopivat aivan älyttömän hyvin kesälimonaadiin. Minä tein mansikkalimonaadia, johon lisäsin kerkkiä, sitruunaa ja jäitä. Nam! Osa pääsi pakkaseen, niitä on kiva laittaa talvella esimerkiksi teehen. Niistä tulee mukava raikas ja luonnollinen, hieman kirpeä maku! 








































Lisäksi laitoin kuivamaan vadelman, mesiangervon ja maitohorsman lehtiä. Niistä tulee aivan huippuhyvää yrttiteetä!
 
















 ...ja jottei tämä nyt aivan liian terveelliseksi menisi, niin tein myös kesäisen juustokakun. Se on nyt ristittty "kesäkimmojen kirpeäksi kesäkakuksi". Ja se on muuten hyvää. Makuina on mango, sitruuna, turkkilainen jogurtti ja tuorejuusto. En oikeastaan voi nyt liittää tähän reseptiä, koska lisäilin aineita ihan summanmutikassa. Pohja on tehty digestive-kekseistä, joten uunia tähän ei tarvittu. Eikä muuten myöskään liivatetta.

 
 
Minä olen huolissani siitä, että vieraannumme luonnosta niin kovin. Minä haluan lähemmäksi luontoa, luonnollista ruokaa, luonnollisia tuotteita. Haluan kauemmaksi kemikaaleista ja kaikesta synteettisestä. Mielestäni tällaiset perinteiset taidot, kuten yrtinkeruu, on tärkeää säilyttää. On tärkeää käyttää hyväksi kaikki se mahtava, mitä luonto tarjoaa. Ei kaikkea tarvitse ostaa kaupasta valmiina, meillä on omat kädet joilla tehdä! Ja silloin kun itse tekee, tietää myös tarkalleen mitä saa.
 
Mutta nyt minä haluan kehottaa teitä kaikkia syömään nokkosta, koska nokkonen on mahtava!
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Mieli täynnä rakkautta ja tappajan kuvia

Nyt täällä tapahtuu taas kummia. Miksi kaikki kummuus tapahtuu aina kerralla? No, kummaa tässä viikonlopussa oli ainakin se, että sairastuin kovasti. En itseasiassa ole koskaan ole ollut niin kovassa kuumeessa kuin nyt viime päivinä. Toki myös kuumehoureet olivat täysin omaa luokkaansa. Olen sellainen perusterve ihminen, joka ei koskaan ole ollut millekään allerginen, sellainen joka ei ole herkkä millekään ja kestää hyvin kaikki pöpöaallot ynnä muut. Mutta nytpä rasahti kerralla kolmenkymmenenyhdeksän kuume ja hengitysvaikeudet, jotka veivät lopulta Oysin yöpäivystykseen.

Saatuani liikkumiskykyni tänään takaisin, tallustin tyhjentämään täyttynyttä postilaatikkoani. Siellä oli raportti, jonka opintopsykologi on kirjoittanut hakeuduttuani testeihin matematiikan oppimisvaikeuksieni vuoksi. Oli jollain tapaa hämmentävää lukea testien perusteella tehty luonnehdinta ongelmastani. Ja minusta.
"Ainolla on hyvin negatiivinen suhtautuminen matematiikkaan, johon liittyy sekä kiinnostuksen puutetta ainetta kohtaan, että kokemukset sen ylivoimaisesta vaikeudesta. Laskutehtävien tekemiseen ja tarkistamiseen liittyy ahdistuneisuutta. On mahdollista, että Ainon kokemuksen taustalla on laskutaidon erityisvaikeutta, joka on lähtenyt perustaitojen hallitsemisen vaikeudesta ja näkyy aikuisena näiden taitojen soveltamisessa. Koska laskeminen on koettu epämiellyttäväksi ja hankalaksi alusta lähtien eikä sitä ole muiden taitojen tapaan korostettu, ei se ole harjaantunut samassa tahdissa esimerkiksi kielellisten taitojen kanssa. Ainolla on kuitenkin paljon vahvuuksia, kuten kielelliset ja sosiaaliset taidot, päättelykyky ja tarkkaavaisuus näönvaraisessa havainnoinnissa. Ainolla on nopea työote, mikä joissain tehtävissä näkyy pienenä huolimattomuutena tai ohjeiden huomiotta jättämisenä. Muuten hän keskittyy tehtäviin hyvin ja työskentelee ahkerasti."
Niin, se on nyt virallisestikin todettu, että minulla on ongelma. Mitäs sitten? Miten läpäisen nuo helvetilliset matikan kurssit? Miten tämä tieto minua hyödyttää? Saisinko vapautuksen, jos aivoni eivät olisi kykeneviä suoriutumaan sen tasoisesta matikasta, mitä meiltä vaaditaan? Vai jäänkö sitten vain yksinkertaisesti valmistumatta?

Koomaillessani ja harhaillessani houremaailmoissa olen myös löytänyt itsestäni uuden puolen, tai en ehkä uutta, mutta sellaisen asian johon en uskonut olevani kykenevä. Vaikka minun on fyysisesti juuri nyt hyvin hankala hengittää vaikeasta keuhkoputkentulehduksestani johtuen, kulkee happi sielussani nyt paremmin kuin pitkiin aikoihin. Minä osasin antaa anteeksi. Minä osasin jättää ahdistuksen, pelon ja kaikki möröt, osasin haudata kaiken sen ja antaa anteeksi. Ja voin kertoa, että se tuntuu aivan helvetin hyvältä.

Vuosi kulki kuin askeleet
Jäniksen loikkia
Totuin takkiisi naulassa
Ja annoit merkkisi
Jäi pala multaa kun vannottiin
Kynsien alle, nousten, taipuen

Kaiken jälkeen olet kaunis
Kaiken jälkeen



 




torstai 22. toukokuuta 2014

Onni, Jeesus ja niiden kaverit

Onni. Toisinaan luulen löytäneeni sen, toisinaan epäilen vahvasti sen olemassaoloa. Jeesus ei koskaan ole tuonut minulle onnea, ei myöskään Allah tai Vishnu. Usko kylläkin on tuonut, nimittäin usko itseeni, usko ihmiseen ja usko siihen että hyvä voittaa, rakkaus voittaa. Minun uskoni on ollut todella koetuksella menneinä aikoina. Minusta on tuntunut, että koko sana "onni" on täyttä paskaa ja että minä en jaksa enkä pysty, ihminen on paska ja rakkaus ei voita. Miten joku voi olla onnellinen tällaisessa maailmassa, jota johtaa kapitalistit ja raha määrittelee ihmisen arvon? Maailmassa, jossa ihmiset kuolevat ja kärsivät uskonsa takia tai sen takia, että ovat syntyneet jonkun määritelmän mukaan väärän väriseksi tai väärään sukupuoleen? Ja entäs ne nälkään nääntyvät ihmiset, jotka iloitsevat desistä riisiä sillä aikaa kun me länsimaalaiset hirviöt käymme onnellisuuskursseilla ja kauneusleikkauksissa? Ja entäs se tieto niistä maailman miljardeista tuotantoeläimistä, jotka maailman johtaja ihminen on ottanut tuotantovälineikseen, koneikseen tuottamaan lihaa ja maitoa, lisää, lisää, lisää. Nuo elävät olennot, jotka tuntevat kipua, ahdistusta ja tuskaa aivan kuten me maailman viisaimmat olennot, ihmisetkin. Koska olemme viisainta mitä evoluutio on tuottanut, voimme kaikilla oikeuksilla ja täysin surutta ottaa kaiken irti muista elollisista olennoista huolimatta siitä tuskasta, mitä se niille muille aiheuttaa. Miten joku VOI olla onnellinen tällaisessa maailmassa? Miten joku VOI olla ajattelematta niitä asioita? Miten joku VOI olla tuntematta itseään tekopyhäksi? Pitäisikö sitä alkaa uskovaiseksi ja käydä joka sunnuntai ehtoollisella pyytämässä anteeksi kaikkea ja sen jälkeen jatkaa sikailuaan? Lahjoittaa kaksi euroa kiertävään lippaaseen ja tuntea, että on tehnyt osansa?

Kyllä minä mieluummin pyrin omilla toimillani tekemään osani, anteeksiantoa en ole vailla. Ei se ketään auta tai hyödytä. Minua ei ohjaa Jeesus, raamattu tai kymmenen käskyä, vaan oma moraalini ja omatuntoni. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että olen lähimpänä käsitettä "onni", kun tunnen tehneeni parhaani, tehnyt viisaita "äänestyspäätöksiä" kaupassa, tutkinut ja ottanut selvää ja välttänyt tukemasta kaikkea sitä, mikä on joltakin toiselta pois. Nämä toimet eivät silti tee minusta hyvää ihmistä, hiilijalanjälkeni on massiivinen, olen silti länsimaalainen hirviö. Pihallani ei ole edes jätteidenkierrätysastioita.

Olen lukenut tutkimuksista, joiden mukaan ihminen pystyy sysäämään ikävät asiat ja tiedot johonkin aivojen perukkaan. Kaikki me tiedämme, että maailma on ihan hirveä paikka, mutta pystymme silti aika ajoin nauttimaan elämästä ja tuntemaan onnea. Eihän se onnistuisi, jos mielessämme olisi koko ajan lapsityöläiset ja nälkään nääntyvät ihmiset. Olen yrittänyt viime aikoina ajatella asiaa siltä kantilta, että koska olen onnekas ja syntynyt Suomeen, olen aina saanut hyvää ruokaa, hyvän kodin, vaatteet, koulutuksen ja kaiken, mistä moni ikäiseni vain haaveilee, on minun pakko tuntea siitä kiitollisuutta ja onnea. Olen ikään kuin yrittänyt antaa itselleni luvan olla onnellinen. Typerältähän se kuulostaa, tiedän. Mutta jos alkaa vähän suhteuttaa omia "ongelmiaan" todellisiin ongelmiin, ovat ne naurettavia. Kuvitelkaa, olin tänä aamuna hetken huonolla tuulella irtoilevien ripsieni takia. Jumalauta, ripsien.

Tässä pienessä Euroopan maassa lähellä pohjoisnapaa, on pieni kaupunki nimeltään Oulu. Siinä parinsadantuhannen ihmisen kaupungissa on pieni asuinalue, Hintta, jonka pienellä kadulla on pieni valkoinen mökki, jossa asuu tyttö ja kaksi kummallista koiraa. He ovat vain promillen osasia tästä maailmasta, mutta eivätkö he voisi olla onnellisia, jos he siihen kykenisivät?

Niin, en tiedä miksi se onnellisuus on niin vaikeaa. Miksi se tuntuu niin hirveän vaikealta antaa itselleen lupa siihen. Se tuntuu jotenkin niin tekopyhältä ja samaan aikaan pelkää sitä rysähdystä, joka tapahtuu kun putoaa pilvistä takaisin maanpinnalle. Mutta sellaista se elämä on, ei sitä voi alkaa pelkäämään. Ei kaikkia maailman huolia voi alkaa kantaa omilla hartioilla. Tärkeintä on tiedostaa ne ja olla kiinnostunut, tehdä sen verran kuin se yksi promillen osanen Hintankujalla voi. Sekin on tärkeää. Se on todellisuutta, ei se että käy joka sunnuntai ehtoollisella polvistumassa papin eteen ja pyytämässä anteeksi. Minä pyydän nyt anteeksi, jos loukkaan jotakuta uskontovastaisilla sanomisillani. Se ei vain ole minun todellisuuttani eikä maailmaani, minä näen uskonnon asiana, jonka vuoksi on eniten sodittu maailmassa ja jonka vuoksi maailmassa on ollut ja on valtavasti vääryyttä, kuolemaa ja kärsimystä. Se on todellisuus, jossa minä elän. Kunnioitan myös niitä todellisuuksia, joissa jumala määrää, mutta minä henkilökohtaisesti koen omaksi määrääväksi elimekseni aivoni ja moraalini.

Kiitos ja anteeksi. Tämä oli minun torstaivuodatukseni. Ollaanhan kaikki onnellisia tavallamme, jooko?

Tässä vielä kappale, jota suosittelen kaikkien korville.



tiistai 13. toukokuuta 2014

Mitä laittaa leivän päälle?

Kaikki leivälle levitettävät tuotteethan on pahasta. Margariini, jota myös ennen kissarasvaksi kutsuttiin, on täysin teollinen tuote. Ennenvanhaan kuulemma valmistettu kissanraadoista. Tiedä häntä. Mutta sontaa silti, tuhoaa aivot ja silleen. Syöpä ja mitä näitä nyt on.
Sitten meillä on voi, joka on kylläkin hyvää, mutta nostaa kolesteroliarvot pilviin. Vaikeaa sitä on leivälle levittääkin, niin kovaa kun on. Lihottavaakin vielä.
Sitten on kaikki nämä Créme Bonjourit ja muut hinnakkaat maustetut tuorejuustot. Hyviähän hekin ovat, mutta kilohinnaltaan aivan järkyttävän kalliita. Ja tuoteseloste täynnä koodia toisensa perään.

Olen jo pitkään etsinyt hyvää leivänpäällystä tuloksetta. Kaupasta ei vain yksinkertaisesti saa hyvää leivänpäällystä. Se on kuitenkin melko oleellinen osa ruokavaliota, jos ajatellaan miten paljon suomalaiset syövät leipää. Aamulla, päivällä ja illalla. Jotkut vetävät sitä joka ruualla, toiset aamu- ja iltapalalla. Itse kannan sitä mukanani töihin pitkinä vuoroina. Jos muuten kiinnittää huomiota syömiinsä asioihin, tulisi mielestäni kiinnittää huomiota leivän lisäksi myös sen päälliseen. Mitä järkeä on tehdä kotona leipää välttääkseen lisä- ja säilöntäaineet, jos kuitenkin työntää sen päällä suuhun Créme Bonjouria ja kaikki ne kymmenet koodit?

Sitten muistin jotain. H U M M U S! Sehän se. Tuo ihana kikherne-herkku. Tässä tarina elämäni ensimmäisestä kotitekoisesta hummuksesta.


Ensin oli vuorossa ainesten metsästys. Pitkän etsinnän jälkeen löysin tämän yhden hummuksen pääaineksista, eli tahinin. Se on seesamtahnaa. Sitä löytyy hiukkasen isommista ruokakaupoista, tämä aarre löytyi kymmenen kaupan ympäri heittämäni kierroksen jälkeen maustehyllyltä.
 
 
Sitten pistettiin tehosekoittimella keitetyt kikherneet ja tahini, valkosipulit, oliiviöljy, sitruunamehu ja mausteet sekaisin. Eli tähän hummukseen tarvittiin 1 purkki kikherneitä, 3 rkl oliiviöljyä, 2 valkosipulinkynttä, 2 rkl tahinia, 1 tl juustokuminaa, puolen sitruunan mehu ja mausteita oman maun mukaan.
 
 
 

Sittenpä se olikin valmista. Ei ollut vaikeaa. Eikä kallista. Ja katsokaapa noita aineksia, ei löydy koodin koodia tai teollista valmistetta. 
 


 
 
Ja on muuten hyvää kotitekoisen leivän päällä höystettynä kotikasvatetulla basilikalla!
 
 
Niin, ja tein tuon annoksen tosiaan kolminkertaisena, koska meillä käy eräs nälkäinen poika aina kylässä. En tiedä, kauanko tämä hummus ilman säilöntäaineita säilyy jääkaapissa, mutta kokeillaan!